Joulu oli ja meni. Nopeasti hurahtaa viikot.

Nyt viikko 8+0, juuri äskenhän minä sen testin tein, nyt siitä on jo kuukausi. Käsittämätöntä.

Joulu sujui rauhallisesti. Isän luona oltiin aatto ja siellä kävi pukkikin, joulupäivänä käytiin mummon luona puurolla ja tapanina käytiin miehen kotona. Eilen sitten siskot kävi kylässä, käytiin lenkillä, syötiin ja katsottiin leffaa. Illasta jopa jaksoin isän luona lähteä käymään.

Pahoinvointi jatkuu, aamuisin kaikkein pahinta, välillä saa edelleen oksentaa mihin aikaan päivästä tahansa.

Parina viime yönä saanut nukuttua ihmeen hyvin, nukahtanut yhdeksän ja kymmenen välillä illalla ja aamulla noussut kahdeksan maissa, tänään nukuin jopa puoli yhdeksään. Siltikin voisi vaan nukkua. Kamalaa ajatella että huomenna pitäisi jaksaa lähteä töihin, herätys viiden aikaan. Ei naurata. Ei sitten yhtään.

Mies lähti nyt aamusta hakemaan moottorikelkkaa kotiin, ajeltiin sillä tapanina kun käytiin Pudiksella, liekkö kuume iskenyt, tyttökin oli ihan onnessaan kun pääsi kelkan kyytiin ja ei meinannut pöksyissään pysyä ku sanoin että mies lähti kelkkaa hakemaan. :)

Mie keittelen lihakeittoo, kaupassa pitäis lähteä käymään kunhan kaupat ensin aukeaa ja tää pahoinvointi tästä helpottaa. Ei vaan tuo keitetyn lihan haju ole tällä hetkellä mitenkään miellyttävä tuoksu. yök.

Mutta, jos vaikka lähtis taas halaamaan vessanpönttöä..